25.5.2018

Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeuden tuomio 11.2.2016 nro 16/106335

Käräjäoikeus katsoi selvitetyksi syytekohdassa 2, että A oli 18.9.2015 lyönyt voimakkaasti äitiään neljän kilogramman painoisella kahvakuulalla kahdeksan kertaa päähän. Iskut olivat osuneet kallon yläosan alueelle ja aiheuttaneet useita kallonlaen murtumia, kovakalvon- ja lukinkalvonalaisia verenvuotoja sekä aivoruhjeita, joiden seurauksena A:n äiti oli kuollut. Menettelyllään A oli tahallaan tappanut äitinsä.

A:n syyntakeisuuden osalta käräjäoikeus totesi, että se oli 23.9.2015 antamallaan päätöksellä oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 45 §:n (244/2006) nojalla määrännyt A:n mielentilan tutkittavaksi. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos oli antamassaan lausunnossa katsonut A:n olleen teon aikana syyntakeinen.

Käräjäoikeus totesi olevan riidatonta, että A ei ollut rikoksen tehdessään ollut päihtynyt. Hän oli muutamia päiviä aikaisemmin lopettanut pitkään jatkuneen alkoholin väärinkäytön, mikä oli johtanut sekavuustilaan, jonka aikana A oli tappanut äitinsä. Selvää sinänsä oli, että tällainen alkoholin väärinkäyttöön ja sen lopettamiseen pohjautunut tajunnan häiriö oli itse aiheutettu.

Käräjäoikeus tulkitsi rikoslain 3 luvun 4 §:n 4 momentin säännöstä siten, että syyntakeisuusarvioinnissa oli pääsääntöisesti jätettävä huomiotta päihtymys ja muu siihen rinnastettavissa oleva tajunnan häiriö, johon tekijä oli itsensä saattanut. Säännös ei käräjäoikeuden mukaan ollut sen sijaan sovellettavissa tilanteisiin, joissa tajunnan häiriö oli sinällään tekijän itse aiheuttama alkoholin väärinkäytöllä tai muulla moitittavalla elämäntavalla, mutta joissa tekoa ei ollut tehty päihtymystilassa tai muussa siihen verrattavassa tilassa, johon tekijä oli saattanut itsensä ennen tekoa. Koska A:n tajunnan häiriön oli aiheuttanut pitkäaikaisen alkoholin väärinkäytön lopettaminen muutama päivä ennen tekoa, rikoslain 3 luvun 4 §:n 4 momentin säännös ei siten estänyt sen huomioon ottamista A:n syyntakeisuutta arvioitaessa.

Käräjäoikeus mainitsemillaan perusteilla katsoi, että A:n kyky säädellä käyttäytymistään oli rikoksen tekoaikana alentunut ja että hän oli syyllistynyt tappoon alentuneesti syyntakeisena.

Käräjäoikeus tuomitsi A:n ampuma-aserikoksesta (syytekohta 1), alentuneesti syyntakeisena tehdystä taposta (syytekohta 2) ja törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta (syytekohta 3) yhteiseen 10 vuoden vankeusrangaistukseen.

Asian ovat ratkaisseet käräjätuomari Tapani Ojala ja lautamiehet.

Vaasan hovioikeuden tuomio 5.10.2016 nro 16/140118

A valitti hovioikeuteen ja vaati rangaistuksen alentamista.

Syyttäjä teki vastavalituksen ja vaati, että A:n katsotaan tapon tehdessään olleen syyntakeinen ja että yhteistä vankeusrangaistusta korotetaan.

Hovioikeus hyväksyi käräjäoikeuden syyntakeisuutta koskevan ratkaisun todeten, että A:n kyky säädellä käyttäytymistään oli ollut rikoksen tekoaikana merkittävästi alentunut. Hovioikeus alensi A:lle tuomitun yhteisen vankeusrangaistuksen 8 vuoteen 3 kuukauteen vankeutta.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Antti Vaittinen, Pasi Vihla ja Mika Kinnunen.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Perustelut

Asian tausta ja kysymyksenasettelu

1. A:n syyksi on lainvoimaisesti luettu, että hän oli 18.9.2015 tahallaan tappanut äitinsä lyömällä tätä neljän kilogramman painoisella kahvakuulalla voimakkaasti päähän kahdeksan kertaa. Iskut olivat aiheuttaneet useita kallonlaen murtumia, kovakalvon- ja lukinkalvonalaisia verenvuotoja sekä aivoruhjeita, joiden seurauksena äiti oli kuollut.

2. Alemmat oikeudet ovat katsoneet, että A oli rikoksen tehdessään ollut alentuneesti syyntakeinen, koska hänen kykynsä säädellä käyttäytymistään oli ollut alentunut pitkäaikaisen alkoholinkäytön lopettamisesta johtuneen sekavuustilan vuoksi. Vaikka A oli itse aiheuttanut sekavuustilan alkoholin väärinkäytöllä, rikosta ei ollut tehty päihtymystilassa tai siihen rinnastettavassa tilassa. Sen vuoksi alemmat oikeudet ovat katsoneet, että kysymys oli ollut sellaisesta tajunnan häiriöstä, jonka huomioon ottaminen syyntakeisuusarvioinnissa ei edellyttänyt rikoslain 3 luvun 4 §:n 4 momentissa tarkoitettuja erityisen painavia syitä.

3. Korkeimmassa oikeudessa on syyttäjän valituksen johdosta kysymys siitä, onko A ollut alentuneesti syyntakeinen syyllistyessään tappoon. Tämän arvioimiseksi on asiassa otettava kantaa siihen, onko A:n sekavuustilassa ollut kysymys rikoslain 3 luvun 4 §:n 4 momentissa tarkoitetusta tilapäisestä tajunnan häiriöstä, johon tekijä on itsensä saattanut.

Sovellettavat säännökset

4. Rikoslain 3 luvun 4 §:n 1 momentin mukaan rangaistusvastuun edellytyksenä on muun ohella, että tekijä on syyntakeinen. Pykälän 2 momentissa säädetään syyntakeettomuudesta, jolla tarkoitetaan sitä, että tekijä ei tekohetkellä kykene mielisairauden, syvän vajaamielisyyden taikka vakavan mielenterveyden tai tajunnan häiriön vuoksi ymmärtämään tekonsa tosiasiallista luonnetta tai oikeudenvastaisuutta taikka että hänen kykynsä säädellä käyttäytymistään on sellaisesta syystä ratkaisevasti heikentynyt. Jollei tekijä ole 2 momentin mukaan syyntakeeton, mutta hänen kykynsä ymmärtää tekonsa tosiasiallinen luonne tai oikeudenvastaisuus taikka säädellä käyttäytymistään on mielisairauden, vajaamielisyyden taikka mielenterveyden tai tajunnan häiriön vuoksi tekohetkellä merkittävästi alentunut (alentunut syyntakeisuus), rangaistusta määrättäessä on pykälän 3 momentin mukaan sovellettava lievennettyä rangaistusasteikkoa. Pykälän 4 momentin mukaan päihtymystä tai muuta tilapäistä tajunnan häiriötä, johon tekijä on saattanut itsensä, ei oteta syyntakeisuusarvioinnissa huomioon, ellei siihen ole erityisen painavia syitä.

A:n mielentilasta

5. A oli lopettanut pitkäaikaisen alkoholinkäytön muutamaa päivää ennen syyllistymistään tappoon, eikä hän siten ollut teon tehdessään päihtynyt. A on mielentilatutkimuksessa kertonut, että hän oli valvonut useita öitä ennen tekoa ja että hänellä oli tekoaikana ollut harhoja ja pelkotiloja. A:n mukaan tekoon ei ollut ollut mitään järkevää syytä ja se oli hänelle täysin käsittämätön.

6. Psykiatrian erikoislääkärin 22.9.2015 antaman lausunnon mukaan A on tuolloin suoritetussa tutkimuksessa kertonut kuuloharhoistaan ja peloistaan, jotka olivat alkaneet 15.9. ja jatkuneet 20.9.2015 saakka. Lääkärin näkemyksen mukaan A oli mielisairas ja sen vuoksi hoidon tarpeessa. A:sta on tutkimuksen perusteella laadittu M1-tarkkailulähete psykiatrisen arvion tekemiseksi tahdosta riippumattoman hoidon tarpeesta.

7. Mielentilalausunnon mukaan A oli tappoon syyllistyessään ollut itse aiheutetussa alkoholipsykoosissa. A:n teko selittynee lausunnon mukaan alkoholinkäytön lopettamisesta seuranneella äkillisellä lyhytkestoisella sekavuustilalla, jolloin hän ei ollut psykoottisten harhojen vuoksi kyennyt säätelemään käyttäytymistään tai ymmärtämään tekojensa seurauksia. Lausunnossa on arvioitu, että suurella todennäköisyydellä A ei olisi ollut väkivaltainen äitiään kohtaan, ellei hän olisi ollut psykoottisten oireiden vuoksi harhainen. Esitietojen valossa hän ei ole muulloinkaan käyttäytynyt väkivaltaisesti ketään kohtaan.

8. Mielentilalausunnossa on edelleen todettu, että A:lla oli jo aikaisemmin ollut alttiutta lyhytkestoisiin psykoottisiin harhoihin runsaan alkoholinkäytön lopettamiseen liittyen. A oli ollut itse tietoinen tästä taipumuksestaan. Lausunnossa on katsottu, että nykyisen oikeuspsykiatrisen käsityksen mukaan itse aiheutettua alkoholihumalaa tai tähän liittyviä psykoottisiakaan oireita ei pidetä syyntakeisuutta alentavana perusteena.

9. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos on katsonut mielentilalausunnossa esitetyn mukaisesti, että A oli tekoaikana ollut syyntakeinen.

Onko kysymys ollut tajunnan häiriöstä?

10. Rikoslain 3 luvun 4 §:n 4 momentin säännös koskee vain päihtymystä tai muuta tilapäistä tajunnan häiriötä, johon tekijä on saattanut itsensä. Laissa ei ole määritelty, mitä tajunnan häiriöllä tai muilla mielentilaa määrittävillä käsitteillä 4 §:ssä tarkoitetaan.

11. Rikosoikeuden yleisiä oppeja koskevan lainsäädännön uudistamiseen johtaneessa hallituksen esityksessä on todettu, että mielentilaa koskevat termit ovat pykälässä yleiskielisiä. Yleiskielisyyden etuna on pidetty muun muassa sitä, etteivät psykiatriset koulukuntaerot vaikuta tuomioistuintyöskentelyyn. Toisaalta hallituksen esityksessä ei myöskään ole tietoisesti pyritty irtautumaan sanottujen termien lääkintäjuridisesta merkityksestä (HE 44/2002 vp s. 62).

12. Korkein oikeus toteaa, että käsitteellä tajunnan häiriö voidaan yleiskielen mukaan tarkoittaa hyvin erilaisia mielen tiloja, myös sellaisia, jotka lääketieteessä voidaan määritellä mielisairauksiksi. Korkein oikeus katsoo, että A:lla tekoaikana ollutta psykoottista häiriötä on yleiskielen mukaan arvioituna perusteltua pitää tajunnan häiriönä huomioon ottaen myös häiriön syy eli aiempi liiallinen alkoholinkäyttö.

Edellyttääkö tajunnan häiriön huomioon ottaminen erityisen painavia syitä?

13. Rikoslain 3 luvun 4 §:n 4 momentin soveltaminen edellyttää säännöksen sanamuodon mukaan ainoastaan, että kysymys on päihtymyksestä tai muusta tilapäisestä tajunnan häiriöstä, johon tekijä on itsensä saattanut. Lainkohdan sanamuoto vaikuttaa siten mahdollistavan tulkinnan, jonka mukaan kaikenlaisten itse aiheutettujen tilapäisten tajunnan häiriöiden huomioon ottaminen syyntakeisuusarvioinnissa edellyttää erityisen painavia syitä riippumatta siitä, johtuvatko ne alkoholin tai muun huumaavan aineen vaikutuksesta tai käytöstä.

14. Voimassa oleva syyntakeisuutta koskeva pykälä säädettiin rikosoikeuden yleisiä oppeja koskevan lainsäädännön uudistamisen yhteydessä vuonna 2004 voimaan tulleella lailla 515/2003. Tätä ennen voimassa olleen rikoslain 3 luvun 4 §:n (39/1889) 2 momentin mukaan päihtymystä tai muuta sen kaltaista mielenhäiriötä, johon rikoksentekijä on itsensä saattanut, ei tullut yksinään pitää syynä rangaistuksen vähentämiseen. Aikaisemmassa laissa lisäedellytyksenä sille, ettei itse aiheutettua häiriötä otettu huomioon syyntakeisuusarvioinnissa, oli näin ollen se, että häiriö oli päihtymykseen rinnastettava.

15. Aikaisemman lain aikaisessa oikeuskirjallisuudessa lähdettiin yleisesti siitä, että rikoslain 3 luvun 4 §:n (39/1889) 2 momenttia sovelletaan alkoholista johtuneen päihtymystilan lisäksi muun huumaavan aineen nauttimisesta aiheutuneisiin tiloihin. Oikeuskirjallisuudessa katsottiin myös, että juoppohulluuden (delirium tremens) ja kroonisen alkoholismin aiheuttamat tilat rajautuvat tämän lainkohdan soveltamisalan ulkopuolelle (Brynolf Honkasalo, Suomen rikosoikeus, yleiset opit, toinen osa, 1967 s. 41 ja 67 - 70).

16. Rikosoikeuden yleisiä oppeja koskevan lainsäädännön uudistamiseen johtaneissa esitöissä on lähdetty siitä, että humalan vaikutuksesta rangaistusvastuuseen säädettäisiin edelleen aikaisemmalta pohjalta (HE 44/2002 vp s. 67 ja LaVM 28/2002 vp s. 9). Arvioitaessa kysymyksessä olevan säännöksen soveltamisedellytyksiä hallituksen esityksessä on kiinnitetty huomiota vain alkoholin tai muun huumaavan aineen käytöstä johtuviin tajunnan häiriöihin (HE 44/2002 vp s. 67 - 68) eikä siten esimerkiksi sellaisiin alkoholin käytön lopettamisesta johtuviin psykoottisiin tiloihin, joista nyt on kysymys. Esitöissä ei kuitenkaan ole perusteltu sitä, minkä vuoksi säännökseen ei ole otettu aikaisemman lain tavoin rajoitusta, jonka mukaan säännöksen soveltamisen edellytyksenä olevan tajunnan häiriön olisi oltava päihtymyksen kaltainen. Toisaalta säännökseen on uudessa laissa lisätty nimenomainen rajoitus, jonka mukaan se koskee vain tilapäisiä tajunnan häiriöitä. Tämäkin viittaa siihen, että säännöksen on ajateltu soveltuvan vain alkoholihumalan kaltaisiin ohimeneviin häiriötiloihin, joiden kesto tyypillisesti riippuu käytetyn huumaavan aineen vaikutusajasta.

Korkeimman oikeuden arviointi

17. Syyntakeettoman rankaisematta jättämistä ja alentuneesti syyntakeisen rangaistuksen lieventämistä on perusteltu erityisesti rikosoikeudessa keskeisellä syyllisyysperiaatteella. Syyllisyysperiaatteen kannalta olisi epäoikeudenmukaista rangaista henkilöä, jolta sairauden tai poikkeavuuden vuoksi puuttuu kyky ymmärtää asioiden tosiasiallinen ja oikeudellinen luonne tai jolta näistä syistä puuttuu kyky säädellä käyttäytymistään. Vastaavasti alentuneesti syyntakeiselle tuomittavaa rangaistusta tulee lieventää siltä osin kuin rangaistuksen tehtävänä on syyllisyyden asteeseen sidotun paheksunnan osoittaminen (esim. HE 44/2002 vp s. 46 ja 61).

18. Rikoslain 3 luvun 4 §:n 4 momentin säännös, jolla rajoitetaan tilapäisten tajunnan häiriöiden huomioon ottamista syyntakeisuusarvioinnissa, tarkoittaa merkittävää poikkeusta syyllisyysperiaatteeseen. Säännöstä on perusteltu erityisesti yleisestävillä syillä ja käytännön näkökohdilla, joiden on katsottu edellyttävän verraten ankaraa vastuuta. Säännöksen esitöiden mukaan syyttäjän olisi jokseenkin mahdoton osoittaa rikoksen vaatimaa tahallisuutta, mikäli syytetyn sallittaisiin ilman erityisehtoja vedota juopumuksen aiheuttamiin tajunnan häiriöihin ja motivointivaikeuksiin. Lisäksi esitöissä on pidetty yleisprevention kannalta vahingollisena mielikuvaa siitä, että jokainen tiedottomuutta lähenevässä humalassa oleva on rikosoikeudellisesti syyntakeeton (HE 44/2002 vp s. 67 - 68). Korkein oikeus katsoo, että tämän kaltaista syytetyn vahingoksi koituvaa poikkeussäännöstä on jo lähtökohtaisesti perusteltua tulkita suppeasti.

19. Kuten Korkeimman oikeuden ratkaisussa KKO 2013:12 on todettu, rangaistussäännösten tulkinnassa voidaan, kun se tapahtuu rikoksesta epäillyn eduksi, ottaa huomioon säännöksen tarkoitus ja sillä suojellut oikeushyvät (kohta 19). Ratkaisussa KKO 2016:42 Korkein oikeus on tulkinnut rattijuopumusta koskevaa rikoslain 23 luvun 3 §:n 2 momenttia sen sanamuotoa rajoitetummin muun muassa lainsäätäjän tarkoitukseen perustuen (erityisesti kohdat 16, 19 ja 22). Lain tarkoitus voidaan samalla tavalla ottaa huomioon myös tulkittaessa rikoslain yleisen osan säännöksiä.

20. Edellä kohdassa 16 selostetuista rikoslain 3 luvun 4 §:n 4 momentin esitöistä voidaan päätellä, että säännöstä on ajateltu sovellettavan lähinnä vain alkoholin tai muun huumaavan aineen käytöstä johtuviin tajunnan häiriöihin. Mikään ei viittaa siihen, että momentin säätämisen tarkoituksena olisi ollut vähentää syyllisyysperiaatteen merkitystä rajoittamalla syyntakeisuusarvioinnissa huomioon otettavia tajunnan häiriöiden ilmenemismuotoja aikaisemmasta. Syyllisyysperiaatteen tällainen rajoittaminen olisi epäjohdonmukaista myös siihen nähden, että periaatteen merkitys on muutoin korostunut rikosoikeudessamme viime vuosikymmeninä.

21. Mainituilla perusteilla Korkein oikeus katsoo, että rikoslain 3 luvun 4 §:ää on perusteltua tulkita siten, että itse aiheutetun tilapäisen tajunnan häiriön tulee olla päihtymykseen rinnastettava, jotta se voidaan jättää 4 momentin nojalla syyntakeisuusarvioinnissa huomioon ottamatta.

Korkeimman oikeuden johtopäätökset

22. A on rikoksen tehdessään ollut alkoholipsykoosissa, joka on aiheuttanut hänelle erilaisia harhoja. Vaikka psykoosin kehittyminen on edellyttänyt pitkäaikaista alkoholin liikakäyttöä, sen välittömänä syynä on ollut alkoholinkäytön lopettaminen jo muutamaa päivää ennen rikoksen tekemistä. Korkein oikeus katsoo, ettei tällaista alkoholinkäytön lopettamisesta johtunutta psykoosia voida rinnastaa alkoholin tai muun huumaavan aineen käytöstä johtuvaan tilapäiseen tajunnan häiriöön. Rikoslain 3 luvun 4 §:n 4 momentin säännös ei siten rajoita A:lla olleen alkoholipsykoosin huomioon ottamista syyntakeisuusarvioinnissa.

23. Mielentilalausunnossa on edellä kohdassa 7 selostetuin tavoin arvioitu, ettei A psykoottisten harhojen vuoksi ollut tekohetkellä kyennyt säätelemään käyttäytymistään tai ymmärtämään tekojensa seurauksia. Lausunnon johtopäätös A:n täydestä syyntakeisuudesta on perustunut Korkeimman oikeuden edellä omaksumasta kannasta poikkeavaan oikeudelliseen käsitykseen alkoholipsykoosin huomioon ottamisesta syyntakeisuusarvioinnissa.

24. Alemmat oikeudet ovat esitetyn näytön perusteella päätyneet siihen, että A:n kyky säädellä käyttäytymistään oli ollut rikoksen tekoaikana alentunut rikoslain 3 luvun 4 §:n 3 momentissa tarkoitetulla tavalla. Syyttäjä ei ole Korkeimmassa oikeudessa perustanut vaatimustaan A:n tuomitsemisesta syyntakeisena siihen, että alempien oikeuksien näytön perusteella tekemä arvio A:n kyvystä säädellä käyttäytymistään olisi virheellinen. Korkein oikeus katsoo, ettei sillä ole perusteita arvioida A:n syyntakeisuutta tältä osin toisin kuin alemmat oikeudet ovat tehneet.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Juha Häyhä, Ari Kantor, Jarmo Littunen, Mika Huovila ja Tuomo Antila. Esittelijä Jussi Virtanen (mietintö).

Esittelijän mietintö

Määräaikainen oikeussihteeri Virtanen: Esittelijän mietintö oli kohtien 1 - 21 ja 23 - 24 sekä lopputuloksen osalta Korkeimman oikeuden ratkaisun mukainen. Kohtien 21 ja 23 välissä Korkein oikeus lausunee seuraavan.

Erilaisia päihteiden tai huumaavien aineiden käytöstä aiheutuvia sekavuustiloja yhdistää tilojen ominaispiirteitä enemmän se, että henkilö on aiheuttanut sekavuustilansa itse. Sen vuoksi rikoslain 3 luvun 4 §:n 4 momentin soveltamisalaa arvioitaessa tajunnan häiriön oireita suurempi painoarvo on annettava tajunnan häiriön aiheutumistavalle sekä rikoksentekijän mahdollisuudelle ja kyvylle kontrolloida häiriön aiheutumista.

Jotta tajunnan häiriö voidaan katsoa rikoslain 3 luvun 4 §:n 4 momentissa tarkoitetulla tavalla itse aiheutetuksi, tilan aiheutumisen on pitänyt olla sen saaneen vältettävissä. Silloinkin kun psykoottisen tilan välitön syy on alkoholin käytön lopettaminen, alkoholin käyttö on välttämätön edellytys kyseisen tilan aiheutumiselle. Tällöin alkoholin käytön lopettamisesta aiheutuva psykoottinen tila on estettävissä päihtymyksen tavoin alkoholin käyttöä välttämällä. Alkoholipsykoosin aiheutumisen yhteys alkoholin käyttöön huomioon ottaen tilan voidaan tulkita rinnastuvan aiheuttamistapansa puolesta riittävästi päihtymykseen.

Mahdollisuus kontrolloida tajunnan häiriön aiheutumista edellyttää, että tila on ennakoitavissa. Alkoholipsykoosi on ilmiönä harvinainen ja sellaisen aiheutuminen edellyttää lähtökohtaisesti pitkäaikaista runsasta alkoholin käyttöä. Alkoholipsykoosin aiheutuminen alkoholin käytön seurauksena ei ole vastaavalla tavalla ennakoitavissa kuin päihtymyksen aiheutuminen vastaavasta syystä, minkä vuoksi psykoosin aiheutuminen voi tulla runsaan alkoholin käytön lopettaneelle henkilölle sellaisena ennakoimattomana seurauksena, että alkoholipsykoosin huomioon ottamiselle syyntakeisuusarviossa on erityisen painava syy. Alkoholipsykoosin uusiutumisen todennäköisyys ja siten myös ennakoitavuus kuitenkin lisääntyvät henkilön ryhtyessä aiemmista alkoholipsykooseistaan huolimatta käyttämään uudelleen runsaasti alkoholia. Mielentilalausunnossa A:n useista aiemmin potemista alkoholipsykooseista ja delirium-tiloista todettu huomioon ottaen hänellä voidaan katsoa olleen mahdollisuus ennakoida, että hänelle aiheutuu runsaan alkoholin käytön lopettamisesta alkoholipsykoosi, johon liittyy oireina vakavia aistiharhoja. Mielentilalausunnossa todettu antaa toisaalta myös aiheen katsoa, että A:lla diagnosoidut vaikea-asteinen alkoholiriippuvuus, pitkäaikainen masennus ja tilan synnyttyä myös itse alkoholipsykoosi olivat alentaneet merkittävästi hänen kykyään ottaa runsaan alkoholin käytön lopettamisesta aiheutuvat oireet huomioon toimintaansa koskevissa valinnoissa. Näin ollen Korkein oikeus lausunee, että A:lla teonhetkellä olleen alkoholipsykoosin huomioon ottamiselle hänen syyntakeisuuttaan arvioitaessa on rikoslain 3 luvun 4 §:n 4 momentissa tarkoitettuja erityisen painavia syitä.